Eurooppalainen romanipolitiikka
Latvian väkiluku: 2,2 miljoonaa
Romaniväestön määrä: 5082
Romanien osuus koko väestöstä: 0,2 %
Epävirallisen tiedon mukaan Latvian romaniväestön määrä on 15 000 eli paljon enemmän kuin virallinen väestönlaskenta (2018) osoittaa.
Perustiedot romaniväestöstä: Romanit ovat asuneet Latviassa yli 500 vuotta ja heitä on kaksi pääryhmää: Xaladytka ja Lotfitka. 2000-luvulla monet romanit ovat muuttaneet ulkomaille työn perässä ja siksi romanien lukumäärä on vähenemässä.
Romanipolitiikka: Latvian romanipoliittiset toimintaohjelmat ovat olleet lyhyitä: 2022-2023 ja 2024-2027. Ohjelman laativat Latvian romanipoliittinen neuvottelukunta, alueelliset romaniasiain asiantuntijat sekä Latvian alue- ja paikallishallinnon edustaja. Romanien omista järjestöistä ainaostaan valtakunnallinen Romanikulttuurin keskus (Roma Culture Center) osallistui ohjelman laatimiseen. Olisi kuitenkin tärkeää, että myös pienet romanijärjestöt pääsisivät mukaan neuvotteluihin kertomaan oman näkemyksensä. Romanien osallisuutta ei kuitenkaan ole onnistuttu lisäämään.
Kaksivuotisesta ohjelmasta 2022-2023 noin 2/3 jäi toteuttamatta rahoituksen ja yhteistyön puuttuessa. Romaniväestön tarpeet ovat jääneet isompien asioiden jalkoihin, kuten koronapandemia, Ukrainan sota ja yleinen hintatason nousu. Romanien koulutuksen alalla on kuitenkin edetty, samoin yleinen tietoisuus romaneista on lisääntynyt.
Kansalaisjärjestönäkökulma: Latvian romanijärjestöt ovat hauraita. Ne ovat ehdottaneet romanipoliittisiin ohjelmiin kohdennettuja toimia, jotka eivät kuitenkaan ole saaneet rahoitusta.
