Romaninuoret pitävät uraa hevosalalla kiinnostavana ja moni suorittaa alan opintoja.
Kun Salojensaaren tunnettuun hevossukuun kuuluvalta 11-vuotiaalta Hemmiltä kysytään, mikä hänestä tulee isona, vastaus tulee epäröimättä: ”Hevosmies”. Nykypäivän hevosammattilaisuus edellyttää koulutusta, mutta esimerkiksi ammattivalmentajalisenssiin tutkinnotkaan eivät riitä, vaan on pystyttävä myös osoittamaan ja näyttämään osaamisensa. Aleksi Kytölä, 43, on ensimmäinen Suomen romani, jolla on ammattivalmentajalisenssi. Hän kertoo, että lisenssiä haettaessa hakijalla tulee olla paitsi ravivalmentajan ammattitutkinto, myös oma yritys ja tallissa vähintään kuusi hevosta valmennusta. ”Se on pitkä tie”, kertoo Kytölä.
Tälle tielle ovat lähteneet nuoret romanimiehet Aleksi Asp, 17, ja Richard Nyman, 16. Aspin koulutus- ja työllistymispolku on siinä mielessä tyypillinen, että hän on kulkenut Vermossa työskennelleen isänsä mukana talleilla siitä asti, kun oppi kävelemään. ”En ole ikinä kuvitellut, että tekisin jotain muuta”, kertoo Asp. Hän suorittaa koulutuskeskus Salpauksen järjestämää hevostalouden perustutkintoa oppisopimuskoulutuksena, mikä edellyttää työpaikkaa, jossa suorittaa tutkintoon kuuluvia käytännön työtehtäviä. Työpaikka on löytynyt Veijo Heiskasen tallissa. Oppisopimuskoulutustiellä niin ikään etenevä Nyman puolestaan työskentelee Pekka Korven tallissa. Nymanin tausta on kuitenkin aivan erilainen: hän on kaupunkilaispoika Myyrmäestä, joka innostui hevosista 12-vuotiaana.
Kun hevosala on ammattimaistunut, myös romanisukujen vesat ovat tähdänneet yhä korkeammalle ja moni on noussut esikuvaksi nuoremmille, kuten vuoden komeettaohjastajan tittelin saanut Ville Koivisto, 31. Hän on ensimmäinen romani, joka on saanut tämän palkinnon henkilökohtaisista ansioistaan, kun aiemmin palkitut romanit ovat saaneet tunnustuksensa hevosten omistajina tai taustavoimina.
Romaniyhteisössä hevonen luo ylisukupolvista yhteyttä. Monet nuoret vierastavat vanhempia ihmisiä, sillä he eivät välttämättä kohtaa arjessa. Yhteisiä puheenaiheita ei tunnu löytyvän ja nuorten kynnys lähestyä ikäihmisiä on korkea. Romanikulttuurisissa kynnys on ehkä vielä korkeampi, sillä lähes kaikki romanikulttuurin tavat perustuvat vanhempien kunnioittamiseen. Tiedon ajatellaan kerääntyvän vanhemmille iän ja kokemuksen myötä, ja siksi vanhemmat edustavat yhteisöä, ja nuoret saattavat tuntea jäävänsä sivuun, vaikka heillä on aiempia ikäluokkia korkeamman koulutuksen mukanaan tuomaan osaamista ja ymmärrystä. Haastatteluista käy ilmi, että ”autot, sää ja hevoset” ovat kaikille sopivia keskustelunaiheita. Hevonen yhdistää eri romanisukupolvia ja se on aihe, josta voi keskustella kenen kanssa tahansa.
Kiertävää elämää eläneille romaneille hevonen oli elinehto ja niiltä ajoilta romaneille on jäänyt kunnioitus hevosta kohtaan. Jotain hevosen arvostuksesta tämän päivän romaniyhteisössä kertoo se, että edes nuoret eivät pidä hevosta vain ammattina. ”Hevoset ja ravit ovat harrastus ja hauskanpitoa”, kertoo 16-vuotias Anton Nyman, mutta täsmentää sitten, että ”joillekin se on rahantekemistä, mutta kyllä sen pitäisi olla vaan harrastus ja kiinnostuksenkohde”.
Richard Nyman arvelee, että moni tyhjänpäiväinen asia on jäänyt väliin, kun on saanut keskittyä hevosiin. Samaa sanovat varttuneemmatkin hevosmiehet, kuten esimerkiksi hevosalalta nuorisotyönohjaajaksi siirtynyt Jussi Ärling, 50. Ärlingillä on omakohtaistakin kokemusta hevosen myönteisestä vaikutuksesta lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen: ”Lapsuudessa minulla oli hevonen nimeltä Baby Spin ja minulla ei oikeastaan ollut muita kavereita”. 12-vuotias Ärling karkasi koulusta tallille töihin ja hevonen oli hänelle ”ystävä, kaveri, ehkä terapeuttikin”. Samoilla linjoilla hevosen merkityksestä nuorelle on myös ravivalmentaja Roni Paldan, 31, joka kertoo, että ”hevosesta tulee pitkäaikainen ystävä ja se on ystävä, joka ei koskaan syrji tai ole ilkeä tai ennakkoluuloinen”.
Nuoruusiässä Ärling näki monen ikäisensä sortuvan päihteisiin ja rikoksiin: ”Uskon, että hevoset pelastivat minut samalta kohtalolta.” Hän ehti työskennellä hevosalalla parikymmentä vuotta ennen siirtymistään nuorisotyöntekijäksi. Työssään nuorten kanssa hän käyttää osin samoja menetelmiä kuin aiemmin hevosten kanssa. Nykypäivänä hevosia käytetään ammattimaisesti esimerkiksi sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa tai hevosterapiassa, mutta romanikulttuurissa hevosen myönteinen vaikutus ihmisen hyvinvoinnille ja mielenterveydelle on tiedetty iän kaiken.
Jopa 20 % romaniväestöstä on haavoittuvassa asemassa ja kärsii ylisukupolvisesta köyhyydestä, syrjäytymisestä, rikollisuudesta tai huumeista. Erityisen suurta huolta romaniyhteisössä kannetaan suurimpien kaupunkien lähiöissä asuvista nuorista, joilla on suuri riski ajautua päihteisiin ja rikollisjengeihin ja vähitellen oman perheen ja romaniyhteisön tavoittamattomiin. Ärlingin unelmissa on syrjäytyneille nuorille perustettu maapaikka, jossa kaikki nuoret saisivat ”oman passin” eli hoitohevosen. Ärling uskoo vahvasti hevosen hoitavaan vaikutukseen. Hevosen kanssa työskenteleminen rakentaa nuoren kykyä itsenäiseen vastuunkantoon. ”Ehkä sellainen katuelämä jäisi”, pohtii Ärling. Hän puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä: ”Hevosten kanssa eivät ole putkan tai vankilan oven auenneet. Hyvin monet tallin ovet kylläkin.”
Romaniväestö tunnistaa hevosen myönteisen vaikutuksen mielen hyvinvoinnille: ”Kyllähän se hyvän mielen tekee kun saa olla eläinten kanssa tekemisissä, saati sitten hevosen. Sillä on sellainen vaikutus ihmiseen”, vakuuttaa Veijo Palmroos.
Hevosharrastus on jo itsessään voimaannuttavaa. Se on vastapainoa koululle, opinnoille ja työlle. Sen avulla lapset ja nuoret voivat oppia vastuunkantoa ja sosiaalisia taitoja. Hevoset eivät kuitenkaan enää kuulu itsestään selvästi varsinkaan kaupungeissa asuvien romanien elämään. Hevosharrastus myös vaatii yhä suurempia taloudellisia voimavaroja. Olisikin toivottavaa, että romanilapsille ja -nuorille voitaisiin järjestää toiminnallisia leirejä, joilla luotaisiin omakohtainen suhde hevoseen ja samalla tutustuttaisiin romanien hevostaitoperinteeseen.
Hevosalalle päätyneet romaninuoret ovat usein hevossukujen jälkikasvua, mutta alan opinnot ovat avoimia ihan kaikille. Nuorten haastatteluista käy ilmi tyypillinen koulutus- ja työllistymispolku hevosalalle, nimittäin oppisopimuskoulutuksena opiskeltava hevostalouden perustutkinto, joka antaa valmiudet työskennellä sekä talleilla että yrittäjänä. Se antaa myös mahdollisuuden erikoistua hevosen hoitamiseen, kouluttamiseen, kasvattamiseen tai vaikkapa kengitykseen oman kiinnostuksen mukaisesti.
Hevosia voidaan käyttää myös ammattimaisesti nuorten syrjäytymistä ehkäisevässä työssä. Haastatteluissa toistuu ajatus hevosen kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta nuorten hyvinvointiin: ”Tämä on kivaa hommaa ja pitää nuoren pois huonoilta jutuilta, mikä ei ole niin itsestään selvää tänä päivänä”, muistuttaa Jussi Ärling.
Hevoset ovat osa romanien ikimuistoista kulttuuriperintöä, jonka pohjalle voitaisiin kehittää nuorille suunnattua kulttuuriperintöön liittyvää opetuksellista ja kasvatuksellista toimintaa.