Skip links

Nuorten osallistumishankkeessa järjestetyillä leireillä perehdyttiin romanien toisen maailmansodan aikaiseen kansanmurhaan.

Ma Brista -hankkeessa (2022-2023) järjestettiin kaksi romaninuorten leiriä, joille osallistui yhteensä 40 romaninuorta. Lisäksi leireille osallistui yhteensä 12 vastuuhenkilöä, mukaan lukien Suomen Romaniyhdistyksen nuorisotyön koordinaattorit, vierailevia kouluttajia ja turvallisia vapaaehtoisia aikuisia monipuolisissa leirin käytännön järjestelyihin liittyvissä tehtävissä. Molemmilla leireillä järjestettiin myös vierailupäivä, jonka avulla leirillä käsitelty tietosisältö levitettiin tiivistetyssä muodossa paikalliseen romaniyhteisöön. 

Hankkeella oli kolme tavoitetta, joista ensimmäinen oli lisätä romaninuorten tietoisuutta romanien toisen maailmansodan aikaisesta kansanmurhasta. Tavoite saavutettiin erinomaisesti. Leirit saatiin helposti täyteen, ja aihe kiinnosti nuoria. Antamansa palautteen mukaan kaikki osallistujat oppivat uutta romanien toisen maailmansodan aikaisesta kansanmurhasta. Moni ei ollut koskaan kuullutkaan asiasta ja oli pettynyt siihen, ettei asioista kerrottu koulussa juutalaisten holokaustista opetettaessa. Erityisesti kuolleiden määrät järkyttivät. Oppimistavoitteeseen päästiin välittämällä nuorille ensin tietosisältö, jota saattoi käsitellä älyllisesti. Vasta sen jälkeen siirryttiin tunnepuolelle tutustumalla tapahtumapaikalla käyneiden työntekijöiden mukanaan tuomiin videoihin, valokuviin ja kokemuksiin. Järjestys oli mietitty, koska tunnereaktioiden jälkeen faktatiedon omaksuminen ei enää onnistuisi. Lopuksi järkyttävää aihetta työstettiin yhdessä luovin menetelmin, jolloin tunteet saivat purkautua.

Hankkeen toinen tavoite oli tukea romaninuoria suunnittelemaan ja toteuttamaan oma rasisminvastainen teko. Tavoitteessa onnistuttiin erinomaisesti. Ensimmäiselle leirille osallistuneet nuoret toteuttivat kuvataiteen keinoin videon ranskalaisen romaniaktivisti Raymond Guremon elämäntarinasta ja julkaisivat sen holokaustin uhrien muistopäivänä 27.1.2024. Toiselle leirille osallistuneet nuoret puolestaan käsittelivät aihetta runouden ja musiikin keinoin. Lopputuloksena syntyi laulu ”Monet kyyneleet” joka julkaistiin romanien kansanmurhan muistopäivänä 2.8.2024. Molemmat videot ovat pysyvästi katsottavissa Suomen Romaniyhdistyksen YouTube -sivulla.

Hankkeen kolmas tavoite oli rohkaista romaninuoria löytämään oma rooli rasisminvastaisessa tai muussa vaikuttamistyössä. Tavoite saavutettiin hyvin. Kaksi leireille osallistunutta nuorta hakeutui heinä-elokuussa 2024 Puolassa järjestettävään Dikh-he-na-bister -nuorisotapahtumaan saamaan kaipaamaansa lisätietoa. Lisäksi kolme nuorta valittiin keväällä 2024 järjestettyyn Dikh-he-na-bister fasilitaattorikoulutukseen Budapestissä. Yksi lokakuun leirille osallistunut nuori valittiin yhdistyksen harjoittelijaksi.

Hankkeen viestintätavoitteet ylittyivät romaninuorten osalta. Lisäksi tavoitettiin tyydyttävästi romaniyhteisöä ja sidosryhmiä.

Ma brista oli nuorten osallistumishanke, joka sai rahoituksensa Erasmus+ -ohjelmasta.

Käytämme sivustollamme evästeitä kehittääksemme käyttökokemusta ja tarjotaksemme sinulle kiinnostavaa sisältöä. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.