Osallistumme valtakunnalliseen tutkimukseen "Vaurauden varjossa - sosiaalinen huono-osaisuus 2020-luvun Suomessa"
Tutkimusta johtaa professori Juho Saari Tampereen yliopistosta. Tutkimukseen osallistuu lukuisia tutkimusorganisaatioita, kuten Tampereen, Jyväskylän, Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sekä muita organisaatioita, kuten Kirkkohallitus ja Suomen Punainen Risti, Diakonissalaitos ja A-klinikkasäätiö.
Suomen Romaniyhdistys tekee Ȟouves -nimisen osatutkimuksen, jossa kerätään vähintään sadan henkilön näyte kohderyhmästä, johon kuuluvat sekä Suomen romanit että Suomessa asuvat romanisiirtolaiset (lähinnä Romaniasta ja Bulgariasta).
Lomakkeena käytetään Vaurauden varjossa -hankkeen standardilomakkeen pattereita vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi. Lisäpatterit rakennetaan romanien elämäntilanteiden kartoittamisen kannalta tärkeiden teemojen mukaisiksi. Näiden valinta edellyttää Suomen Romaniyhdistyksen asiantuntemusta, jotta kohderyhmän jäsenet eivät pidä lomaketta asiattomana tai heille vahingollisena. Erityistä huomiota kiinnitetään vastaajien yksityisyyden ja henkilösuojaan.
Aineistoa kerätään marraskuun 2026 ja maaliskuun 2027 vällisenä aikana sekä sähköisellä että paperisella kyselylomakkeella. Kyselyyn vastaamiseen on tarjolla henkilökohtaista apua.
Suomen Romaniyhdistys on kiinnostunut erityisesti siitä, miten köyhyys ja rasismi kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toinen toisiaan, sekä miten rakenteellinen rasistinen eriarvoisuus voi aiheuttaa ja ylläpitää vähemmistöryhmien köyhyyttä
Eettinen arvio
Hankkeesta on tehty eettinen arvio Tampereen yliopistossa elokuussa 2025. Sen mukaan hanke voi käyttää vuonna 2021–2023 toimeenpannun huono-osaisuushankkeen eettistä lausuntoa. Uusi puoltava lausunto määrittelee tämän hankkeen edellisen hankkeen jatko-osaksi ja uutta hakemusta ei tarvita.
Suomen Romaniyhdistyksen osahanke on lisäksi romanitutkimuksen eettisten ohjeiden mukainen ja yhdistyksen hallituksen hyväksymä.
Ȟouves on Suomen Romaniyhdistyksen 2026-2027 toteuttama Tampereen yliopiston tutkimushankkeen osahanke, jonka rahoittaa ERGO Network (Eurooppalaisten ruohonjuuritason romanijärjestöjen verkosto) saamallaan CERV (EU:n Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot -ohjelma) -rahoituksella.
