Hevonen on kulkenut romanien kanssa pitkän matkan 300-luvun Intiasta asti.
Hevonen on jalo eläin ja sitä on arvostettu kautta aikojen ja ympäri maailman eri kulttuureissa. Romanien mukana hevonen on kulkenut pitkän matkan 300-luvun Intiasta Armenian, Persian ja Bysantin alueiden halki nykyisen Euroopan alueelle 1100-luvulla ja lopulta Suomeen asti 1500-luvulla. Tiettävästi ensimmäinen romaneja koskeva kirjallinen merkintä Suomessa kertoo kahdeksan hevosen takavarikoinnista kruunulle vuonna 1559. Vuonna 1820 Turun Wiikko-Sanomat puolestaan tiesi kertoa, että romani ”on eläinten lääkäri, ja tuskin sitä mustalaista löytyy, joka ei ole suuri hewois-kauppias”.
Historian hämäriin on jo painunut tieto siitä, miten romanien ja hevosten yhteiselämä sai alkunsa, kuten sekin, miten ihminen ylipäätään kesytti hevosen noin 3500 eaa. Kesyhevonen on Euroopassa ja Keski-Aasiassa esiintyneen villihevosen alalaji, jota ihminen opetteli hyödyntämään vetojuhtana, kulkuvälineenä ja ravinnon lähteenä. Vähitellen ihminen jalosti hevosista rotuja, jotka soveltuivat erilaisiin käyttötarkoituksiin. Hevoskalujen kuten satulan ja pyörän kehittäminen tehosti ja lisäsi hevosen käyttöä entisestään; esimerkiksi ensimmäiset valjaat tunnetaan ajalta 1500 eaa.
Romanien saapuessa 1100-luvulla nykyisen Euroopan alueelle, he olivat jo kulkeneet satojen vuosien ajan eri maiden läpi hevostensa kanssa ja oppineet monipuolisia hevostaitoja erirotuisten hevosten kanssa. Näitä taitoja he toivat tulleessaan mukanaan Eurooppaan ja jakoivat niitä eteenpäin kaikkialle maailmaan kulkiessaan. Hevonen ja sen käyttö sodissa, rauhanaikana työ- ja kulkuneuvona, urheilussa, kilpaluissa, jalostuksessa on yhteistä eurooppalaista historiaa, johon romaneilla on ollut suuri vaikutus.
Hevosen merkitys alkoi kaventua teollistumisen ja kaupungistumisen myötä. Hyödyn aikakauden suuri keksintö höyrykone 1760-luvulla johti erilaisten moottorien, koneiden ja kulkuneuvojen kehittämiseen, eikä hevoselle enää ollut käyttöä samassa määrin kuin aiemmin. Suomessa hevosen merkitys maa- ja metsätaloudessa kuitekin säilyi 1960-luvulle asti, ja toisessa maailmansodassakin hevosella oli tärkeä rooli. Kun Suomen romanit elivät kiertävää elämään 1970-luvulle asti, tarkoitti se kiinteää riippuvuutta hevosesta, jota voisi kutsua nykypäivän sanoin selviytymispakkaukseksi. Kaikki perheenjäsenet osallistuivat hevosen hoitoon – kukin omalla tavallaan. Hevosen hyvä kunto ja terveys oli aivan keskeistä, jotta romaniperheet pystyivät kiertämään talosta taloon työn perässä.
Kun hevosen merkitys hyötyeläimenä väheni, väheni myös hevosten määrä ollen Suomessa alimmillaan 1960-70-lukujen taitteessa. Sen jälkeen hevosten määrä ja hevosen käyttö eri tarkoituksiin kääntyi uudelleen nousuun, kun hevosurheilu eri lajeineen (mm. laukkakilpailut, poolokilpailut, ravikilpailut, valjakkoajot) ja ratsastaminen harrastuksena (mm. esteratsastus, lännenratsastus, askelluslajit, rodeo) alkoivat kiinnostaa suomalaisia. Vuonna 2021 hevosten määrä Suomessa oli noin 75 000, ja määrän ennakoidaan kasvavan seuraavina vuosikymmeninä.
Ihmisen ja hevosen läheinen kumppanuus mahdollisti eläimen jalostamisen. Romaneilla on ollut suullisesti sukupolvelta toiselle siirtyvää osaamista sopivimpien eläinten valinnasta, sillä kiertävä elämä edellytti hevosia, jotka olivat terveitä ja ennustettavia. Hyvä hevonen pystyi käyttämään tehokkaasti hyödykseen talvikauden niukkaa ruokintaa, ja sillä oli riittävän tiheä karvapeite ja lämmönsäätelystä huolehtivat rasvakudokset. Haastatteluista käy ilmi, että nykypäivänä hevosten päälle ymmärtävä romani osaa valita varsojen joukosta sen, jolla on parhaimmat lahjat kehittyä kovaksi ravuriksi.
Hevonen on suurikokoinen kaviollinen nisäkäs. Säkäkorkeudeltaan alle 148 cm korkeat hevoset määritellään poneiksi. Hevosen säkäkorkeus puolestaan voi olla jopa 170 cm. Villihevoset laidunsivat ruohokasvien alkuperäislajeja, mutta ihmisen jalostettua yhä ravinnerikkaampia, ja sään ja tuholaisten kestävämpiä kasveja, ruoho ei enää olekaan hevosen luonnollista ruokaa. Romaneilla on sellaista ylisukupolvista tietoa hevosen ravinnon määrästä ja laadusta, jonka avulla hevonen pysyy terveenä ja hyvinvoivana, ja jonka avulla hevosen sairauksia voidaan hoitaa. Haastatellut kertovat, että nimenomaan oikeanlainen ruokinta ja säännöllinen hoito pitää hevosen hienossa kunnossa; silloin ”hevonen pitää itse itsensä kunnossa… ja on kuin kiiltokuva – eikä ole tarvinnut paljon harjailla”.
Koska hevonen on alun perin lauma- ja saaliseläin, se on hyvin herkkävaistoinen ja nopea reagointikyvyltään. Vaaran uhatessa se puolustautuu pakenemalla, mutta myös potkimalla ja puremalla. Laumaeläimenä se sopeutuu hyvin ihmisen seuraan, mutta haastatellut romanit korostavat, että jokaisella hevosella on oma persoona ja luonto, joka tulee huomioida. Hyvällä jalostuksella, kasvatuksella ja hoidolla romanit ovat jalostaneet mielensä mukaisia hevosia. Hevonen on oppivainen ja miellyttämisenhaluinen. Haastateltavat kertovat, että hevoselle voi opetaa mitä vain: ”kun sille sanoi, että te vas, niin se antoi kättä, se nosti jalkansa”. Yhtä kaikki haastatellut myös painottavat, että se onkin usein hevonen, joka opettaa hoitajaansa.
Hevosrotuja on satoja. Hevosmiesten haastatteluista käy ilmi, että sinä missä suomenhevonen on yhdelle lähellä sydäntä, niin toiselle pikemminkin lämminverinen. Lämminveriravurit menestyvät erityisesti raviurheilussa ja ne soveltuvat myös ratsastukseen ja valjakkoajoon. Laukkakilpailuissa se voi hetkellisesti saavuttaa jopa 80 km tuntivauhdin. Kylmäveriset hevoset sen sijaan ovat raskastekoisempia työhevosia. Suomenhevonen puolestaan on monipuolinen yleisrotu, joka pystyy kilpailemaan raveissa, mutta pärjää myös ratsastus- ja työhevosena. Hevosten perusvärejä ovat musta, punervan ruskea rautias ja ruunikko, jonka peitinkarva on ruskea, mutta jouhet ja jalat mustat. Jalostamalla perusväreistä on saatu erilaisia muunnoksia, jopa kirjavia hevosia.
Hevonen on pitkäikäinen ja elää keskimäärin 20-30-vuotta, mutta jopa 50-vuotiaita hevosia on tunnettu. Täysikasvuiseksi hevonen tulee 4-6-vuotiaana. Hevosen pitkän iän ja sosiaalisuuden takia hoitajan ja hevosen suhde voi kasvaa hyvin läheiseksi, etenkin jos hoitajalla on vain yksi tai kaksi hevosta, niin kuin asian laita useimmiten onkin.