Hanke käsitteli sitä, mikä romaneille on elämässä kaunista ja tärkeää.
Kansallisarkisto ja Suomen kansallismuseo käynnistivät vuosina 2018-2019 Suomen ensimmäisen romanipoliittisen ohjelman 2009-2017 (ROMPO1) valmistelun yhteydessä romanijärjestöjen ja valtakunnallisen ja alueellisten romaniasiain neuvottelukuntien kanssa keskustelun siitä, kuinka kansallisten muistiorganisaatioiden toiminnassa voitaisiin suojella ja tuoda esille romanien aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä. Tämä kansalais- ja asiantuntijakeskustelu päätettiin avata laajemmin romaniyhteisön jäsenille nivomalla se osaksi vuosittain 8.4. vietettävän kansainvälisen romanipäivän matalan kynnyksen yleisötapahtumia. Kyseiset romanien kulttuuriperinnön suojelua ja esittelyä koskevat yleisötilaisuudet haastoivat monipuolisesti mukaan eri-ikäisiä romaniyhteisön perinnetaitureita hevosmiehistä vaate- ja korusuunnittelijoihin sekä käsityöläisiin. Sisällöltään rikkaat yleisötapahtumat olivat yleisömenestys ja käynnistivät jatkotyöskentelyn muun muassa romanien hevosperinteen listaamiseksi UNESCON aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon. Tapahtumien pohjalta alettiin myös kerätä kulttuuriperintötietoa romanien hevostaitoihin ja -kulttuuriin liittyen eri puolilla Suomea. Aluksi pienimuotoinen perinnekeruu innoitti muun muassa Yleisradion Romano Mirits -radiotoimitusta tuottamaan monta ohjelmajaksoa romanien hevosperinnettä koskevia radio-ohjelmia, joiden pohjalta keskustelu laajeni. Yleisökeskustelu sai uusia näkökulmia ja merkityksiä muun muassa Suomen Reserviratsastajien liityttyä mukaan keskusteluun ja Suomen Romaniyhdistyksen käynnisettyä yhteistyön heidän kanssaan.
Vuonna 2020 Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi romanien hevostaidot elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Hevosten käytön vähennyttyä maataloudessa ja kulkuneuvona Suomessa 1960-luvulla, romanit pystyivät edelleen säilyttämään hevostaitojaan ja siirtämään niitä nykyelämään eli ratsastukseen, raviurheiluun, valmennukseen ja hevostenhoitoon. Nykyisin hevosten kanssa työskentely on kovaa työtä ja vaatii koulutusta, rautaista ammattitaitoa ja hellää luonnetta, hyvää hevossilmää ja hevosenlukutaitoa. Ja niitä taitoja on romaneilla edelleenkin ja siksi romanien hevostaidot ovat ansainneet paikkansa aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa.
Romaniyhteisölle arvokkaan kulttuuriperinnön näkyväksi tekeminen tarjosi suomalaisille museoille uudenlaisia näköaloja paitsi romaniyhteisön menneisyyteen, myös sen nykyhetkeen ja tulevaisuudenorientaatioihin. Museoille tarjoutui mahdollisuus tarkastella Suomessa jo aiemmin toteutettuja pienimuotoisia romanien kulttuuriperintöaineistonkerui
Museoiden katseen kohdistaminen romanien aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseen ja perinteisiin hevostaitoihin oli merkittävä päänavaus aiempaa yhdenvertaisemman suomalaisen kulttuuripolitiikan saralla. Se oli romaniyhteisölle merkittävä signaali romanien ja romaniyhteisön omintakeisen kulttuuriperinnön yhteiskunnallisen arvostuksen asteittaisesta parantumisesta. Tämä koettiin historiallisesti niin merkittävänä kädenojennuksena romaniyhteisön suuntaan, että yhteisö itsekin aktivoitui tarkastelemaan kriittisesti oman kulttuuriperinnön suojelua ja osallistumaan avoimesti erilaisiin sitä koskeviin yhteisöllisiin debatteihin ja perinnönkeruuseen. Tämän prosessin eräänlaisena välituloksena saamme nauttia muun muassa romanien hevostaitoperinnettä ja -kulttuuria entistä moniäänisemmin esiin tuovasta ja raikkaasta videoaineistosta. Eri-ikäiset ja eri puolilta Suomea kotoisin olevat romanit tunnistavat siitä oman yhteisönsä hevoskulttuuriin liittämiä syvämerkityksiä, romanien autenttisen äänen, erilaisia hevosmies- ja naisidentiteettejä, jaettuja arvoja sekä esteettistä perintöä. Videoissa ei nimittäin puhuta vain hevosista, vaan niissä puhutaan aidosti romanielämästä ja siitä, mikä todella on ollut ja on romaneille elämässä kaunista ja tärkeää.