Kuukauden kysely helmi-maaliskuu: Romanien historia

Au mensa -projektin vuoden 2021 toinen kuukauden kysely koski romanien historiaa. Kyselyn teki loppuun asti 12 henkilöä. Näin pienestä joukosta prosenttilukujen laskeminen ei ole järkevää mutta vastauksista saadaan kuitenkin esimerkkejä suhtautumisesta historiaan.

Taustatiedot

Kiinnostus historiaan

  • Kolme neljäsosaa vastaajista oli tutustunut romanien historiaan
  • Yhtä moni oli kiinnostunut oppimaan aiheesta lisää

Useimmat vastaajat määrittelivät historian menneenä aikana ja sen tapahtumina, ja/tai niitä koskevina tarinoina ja dokumentaationa. Vastauksissa todettiin: 

  • Historia on menneisyyden tapahtumia, jotka jollain tapaa ovat merkittäviä ja vaikuttavat nykyaikaan.
  • Historialla tarkoitetaan mennyttä, joka on muokannut meidät tähän päivään tämän kaltaisiksi, mitä olemme.
  • Mennyttä aikaa
  • Kirjattua tietoa romaneiden elämästä aikojen saatossa.
  • Tärkeää tietoa menneestä mitä on tapahtunut, johon on hyvä perehtyä.
  • Historia kertoo tarinan entisestä tämänpäiväivään
  • Tapahtumia, kertomuksia, dokumentaatioita menneestä ajasta

 

”Mitä tiedät entuudestaan romanien historiasta?” (kahdeksan vastaajaa).

  • Valtaosalle historia oli pääpiirteissään tuttu.
  • Mainittuja esimerkkejä: hirttolaki, kiertolaisina eläminen ja 1995 voimaan tullut laki, joka takaa romanien oikeuden kieleen ja kulttuuriin.
  • Kaksi muistutti vastauksissaan, että romaneja on erilaisia ja että heillä on erilaisia historioita. Esimerkiksi ulkomaan romaneille toisen maailmansodan aika merkitsee vainoja ja holokaustia.

 

Romanien historian merkitys vastaajille (kahdeksan vastaajaa).

Lähes kaikille romanien historia merkitsi paljon, mitä kuvailtiin mm. näin:  

  • Romanien historia merkitsee minulle tietoisuutta omasta syntyperästä ja taustasta. Se on myös erittäin kiehtovaa.
  • Historia merkitsee itselleni juuriani, miksi asiat ovat miten ovat tänä päivänä. Toisaalta myös voittaja, katsoessa romanien edistymistä elämässään.
  • Paljonkin! Haluan että romanien historiasta jaetaan tietoa suomen historian rinnalla!

Kolme henkilöä korosti historian merkitystä oman taustan tuntemisena. Kaksi vastaajaa piti romanien historiaa yhtä tärkeänä kuin muutakin historiaa. Heistä yksi oli sitä mieltä, että romanien historia ’ei merkitse paljon mitään’ mutta historiasta sinänsä on hyvä ylipäätään tietää.

 

Romanien historiaa käsittelevä koulutus

Romanien historiaa käsittelevään koulutukseen osallistuisi kaksi kolmesta. Jos koulutus järjestettäisiin, puolet pitäisi useampana päivänä tapahtuvaa koulutusta parempana kuin yhtä pitempää koulutuspäivää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *