Skip links

Kehitysyhteistyö

Kehitysyhteistyö

Kehitysyhteistyö

Kehityspolitiikan tavoitteena on köyhyyden vähentäminen, perusoikeuksien toteutuminen ja kestävän kehityksen edistäminen maailmanlaajuisesti. Kansalaisjärjestöt voivat osallistua kehityspolitiikan toteuttamiseen kehitysyhteistyöhankkeiden kautta. Suomen kehitysevaluoinnin vuosiraportin mukaan kansalaisjärjestöjen ruohonjuuritason työ on erityisen tärkeää, sillä järjestöt pystyvät tavoittamaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joiden oikeuksia ei välttämättä tunnusteta ja joiden tukeminen muilla tavoilla on hankalaa.

Suomen Romaniyhdistys osallistuu kehitysyhteistyöhön hankekumppanina ja tutkii mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa tulevina vuosina omia kehitysyhteistyöhankkeita.

Ukrainan romanivähemmistön osallistumisen vahvistaminen romanipoliittisessa päätöksenteossa

Suomen Romaniyhdistys toimii hankekumppanina Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön nelivuotisessa (2021-2024) kehitysyhteistyöhankkeessa Ukrainassa. Hanke vahvistaa ukrainan romaniväestön kykyä osallistua alueellisten ja paikallisten romanipoliittisten ohjelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Hanke keskittyy erityisesti moniperusteista syrjintää kokevien romanien tarpeisiin ja paikallisten romanijärjestöjen ja -aktivistien voimaannuttamiseen.

Suomen Romaniyhdistys järjestää paikalliselle romaniväestölle koulutuksia, joiden teemoina ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen, viranomaisyhteistyö ja paikallis- ja aluetason romaniasiain yhteistyön kehittäminen. Suomen Romaniyhdistyksen työntekijät jakavat tietoa Suomen romanien käyttämistä vaikuttamisen menetelmistä, parhaista käytännöistä ja suurimmista haasteista.

Hankkeen toiminnot toteutetaan neljällä hallintoalueella (Harkova, Odessa, Luhansk ja Donetsk) yhteistyössä paikallisen romanijärjestön, Roma Women Fund Chiricli, kanssa. Paikallisia hankekumppaneita ovat lisäksi Roma Rights Centre (Odessa), Romen (Harkova), Roma Center Ugledar (Donetsk) ja Bahtalo Drom (Luhansk).

Käytämme sivustollamme evästeitä kehittääksemme käyttökokemusta ja tarjotaksemme sinulle kiinnostavaa sisältöä. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön.