Hanke huipentui päätapahtumaa edeltävällä taideleirillä Tallinnan vanhassa kaupungissa, jossa nuoret pystyttivät oman leirinsä, jota he kutsuivat nimellä Tabor. Sanaa käytetään romanikielissä, mutta se on myös venäjänkielen leiriä tarkoittava sana Табор, joka on tuttu yhdestä kaikkien aikojen menestyneimmistä neuvostoliittolaisista elokuvista Табор уходит в небо, [Tabor uhodit v nebo], Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, vuodelta 1975. Elokuvassa romanit ovat jatkuvassa liikkeessä paikasta toiseen vanhan maailman raunioilla ja kulkiessaan he laulavat. Romanikulttuuri on suullinen, ja entisaikain kiertolaiselämään kuuluivat kohtaamiset leirinuotion ääressä tarinoiden. Tulen lämmössä jaettiin elämän kokemukset, kerrottiin ketkä olivat syntyneet ja ketkä kuolleet edellisen kohtaamisen jälkeen. Leirinuotiolla olivat yhdessä nuoret ja vanhat, ja siellä yhteisön historia ja perinne siirtyivät suullisena tietona eteenpäin. Leirinuotio oli katoava hetki, merkitystihentymä, sillä jokainen tiesi että aamulla matka jatkuisi ja olisi jälleen sanottava hyvästit niille, joiden tie kulki toiseen suuntaan, kunnes tiet taas jonain päivänä yhtyisivät.   

Kiertolaiselämä on päättynyt ja leirinuotiot sammuneet, ja juuri siksi Amari kultura oli niin merkityksellinen tekijöilleen ja kokijoilleen. Tämän päivän romaninuoret pystyttivät oman leirinuotionsa, jonka he kokosivat hehkuvan värisistä kukkasista. Pienen katoavan hetken ajan kolmen maan romaninuoret jakoivat kaiken, mitä he olivat oppineet. He löysivät itsensä ja he löysivät yhteisen historiansa. He saivat kokemuksen, joka seuraa heitä koko loppuelämän ajan.

On vaikea pukea sanoiksi, mitä nuoret kokivat, sillä he löysivät sen, mitä entisaikain leiritulilla koettiin. He kokivat sen, josta ei ole aikalaistodistuksia, eikä kirjoitettua historiaa, mutta jonka rippeitä he saivat koottua sukujensa vanhoilta hankkeen alussa. Nuoret jakoivat kuulemansa, tulkitsivat sitä omalla tavallaan, ja oppivat jotain arvokasta. Näillä nuorilla ei ollut akateemista koulutusta, eivätkä he olleet koskaan aiemmin osallistuneet mihinkään kansalaistoimintaan. He eivät kirjoittaneet kuulemaansa ja kokemaansa ylös, mutta he käsittelivät sitä niillä keinoilla, jotka heillä oli käytössään. He hämmästyivät itsekin siitä, mitä he saivat aikaan, ja romaniyhteisö oli ylpeä nuoristaan, kun siltä kerätyt tarinat palautettiin takaisin yhteisölle nuorten itsensä tulkitsemina. Se, mitä ei voinut sanoin kuvata, sen saattoi välittää taiteen keinoin.

Euroopan komissio ei ole vastuussa hankkeen sisällöstä. 

Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta: www.oph.fi/erasmusplus